Irrallisia ajatuksia

Oon tässä viikon sisään kirjoitellut ylös pieniä ajatuksia ja jostain syystä iski tarve koota kolme niistä tähän yhteen postaukseen. Kolme kappaletta, jotka eivät mitenkään liity toisiinsa.

Oon vaihdon aikana alkanut tuntea viikko viikolta aina vain vahvempaa sielujen yhteyttä 15-vuotiaan itseni kanssa. Pukeudun taas mieluiten mustaan. Ostin alennusmyynneistä täydellisen puna-mustan flanellipaidan. Eilen kuuntelin Emilie Autumnia, parasta on kun osaa biisit edelleen ulkoa. Oon alkanut tykätä runoista taas vähän. Mieleni tekee leikkauttaa sivusiili ja ottaa septum-lävistys. Saatoin siis olla kymmenisen vuotta sitten jollain tasolla ihan oikeilla jäljillä, mutta liian epävarma. Nykyään osaan ehkä myös toteuttaa itseäni fiksummin. Fiksumman näköisesti, vähemmän nolosti ja vähemmän elitistisesti: "one foot in the darkness and the other one in a hello kitty roller skate".

Selailin yhtenä päivänä Tumblria ja blogeja ja aivan tyhjästä päähäni pälkähti ajatus: hitsi miten paljon tästä maailmasta löytyy hienoja tyyppejä, joilla on hienoja ajatuksia ja jotka tekee hienoja juttuja. Enkä nyt tarkoita ainoastaan jotain ison skaalan maailman pelastusta, vaan semmoisia arkisia hommeleita. Oon aivan äärimmäisen onnekas, koska mun kaveripiirikin on täynnä näitä ihmisiä. Lahjakkaita, inspiroivia, hauskoja, viisaita, kannustavia, empaattisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Joku joka näkee vähän vaivaa saadakseen toiselle hyvän mielen. Joku joka sanoo kehut ääneen. Joku joka sanoo asiat suoraan. Joku jonka näkemisen jälkeen on aina hymy kasvoilla. Joku jonka ansiosta haluaisin itekin olla viisaampi ja parempi. Lukemattomasti ihmisiä, jotka eivät edes hahmota omaa hienouttaan ja huikeuttaan.

Oon tällä viikolla tappanut useiden minuuttien edestä aikaa katsomalla tubettajia/vloggaajia. Ja muhun iski pieni himo tehdä itsekin videoita. Videoiden editoiminen on hauskaa (mitä mulla nyt on kokemusta siitä) ja aina kun näen jonkun tekevän jotain hienoa, haluan kokeilla itsekin. Mutta mulla tuli myös jotenkin vanha olo kun seikkailin kanavalta toiselle. Kymmenen vuotta nuorempia ihmisiä, joilla on kanavallaan joku useampi kymmenentuhatta tilaajaa. Hui.

Semmoisia hommeleita tähän väliin.

Lopun alku

Voi sitä tunnetta, kun kävelin eilen ulos luokkahuoneesta palautettuani lukukauden viimeisen tentin. Selvisin. Vielä viikko sitten kyseenalaistin vahvasti, että tulisinko oikeasti kestämään vaihtoa helmikuun loppuun, mutta nyt ymmärrän moisen epäilyksen juontuneen pääasiassa tenttien aiheuttamasta stressistä. Koska nyt kun tentit on ohi, tiedän että tulen nauttimaan tästä viimeisestä kuukaudesta. Nautin oikein olan takaa. Ennen kuin palaan Suomeen ja alan stressata opinnäytetyötä.

Tämä on nyt lupaus itselleni. Käyn kahviloissa ja ravintoloissa, yksinkin. Etenkin kahviloissa, koska kirjan lukeminen kakkupalan äärellä on onnellista. Kiertelen kaupungilla. Valokuvaan kaiken, enkä vaivaa päätäni sillä, mitä paikalliset ohikulkijat saattaisivat moisesta ajatella. Saan katsoa animea iltaisin, mutta käyn myös ulkona. Toteutan hetken mielijohteita. Polttelen kynttilöitä ikkunalaudalla, koska niitä tuli näköjään hamstrattua syksyllä liioitellun paljon. Herään useimmiten ennen puoltapäivää. Matkustan ja harhailen. Vietän kuukauden vapaana velvollisuuksista. Vain minä ja Saksa.

2015 oli hyvä

Istun taas saksalaisessa huoneessani ja pysähdyin miettimään päättynyttä vuotta. Siinä missä vuodesta 2014 tulee päällimmäisenä mieleen rasittava kesätyö ja mummun kuolema, vuosi 2015 jätti jälkeensä huomattavasti positiivisempia juttuja.

Muutin ihan itsekseni asustelemaan yksiöön, jonne kaipaan jo kovasti takaisin. Kesällä se muuttuu tuskastuttavaksi saunaksi, mutta silti siellä on niin kotoisaa. Ikea-huonekaluista huolimatta. Oma paikka jossa saa olla aivan omilla ehdoilla ja tiskata puolialasti jammaillen. Muita ihmisiä siellä on ainoastaan silloin, kuin itselle sopii. Ja nekin ihmiset on sellaisia, joiden kanssa on hyvä olla.

Ajatusmaailmassani on tapahtunut paljon muutoksia parempaan päin. Oon pitänyt itseäni tänä vuonna nätimpänä kuin ikinä ja tämä muutos on ollut täysin päänsisäinen. Omassa kropassa on hyvä olla, vaikken ole päässytkään niihin mittoihin, joista nelisen vuotta sitten niin kovasti haaveilin. Pakottava tarve laihtua tuntuu erittäin kaukaiselta. Itsetunto on muutekin parantunut loputtoman itsetutkiskelun myötä. Oon ylittänyt itseni välillä hyvin odottamattomillakin tavoilla.

Vietin kokonaisuudessaan parhaan kesän ikinä. Tein töitä festareilla järjestyksenvalvojana, mikä oli uutta ja kaikin puolin jännää. Kuului siihen huonotkin hetkensä, mutta kaikki hyvä jäi onneksi vahvemmin muistiin. Tutustuin ja ystävystyin sellaisten ihmisten kanssa, jotka saa nauramaan, ruokkivat uteliaisuutta ja inspiroivat irti apatiasta. Ja silloin kun en ollut festareilla, olin nauttimassa vanhojen ystävien seurasta ja huumorintajusta. Kesällä rakastuin myös Jyväskylään, etenkin sen ihmisiin. Mietiskelin useita kertoja itsekseni, että mitä jos en olisikaan tehnyt sitä tai tätä, enkä olisi ikinä tavannut näitä tyyppejä.

Mitä kouluun tulee, niin onnistuin vuoden aikana jäämään aikatauluista oikein ennätyksellisen paljon, eikä mikään mennyt ihan suunnitellusti. Mutta muutoin en ole eläessäni ollut näin onnellinen. Kainosti toivon, että meno jatkuisi yhtä hyvänä.

Joulukuun kulku

Joulukuu tuntuu kuluneen yhdessä hujauksessa ja bloggaaminenkin on jäänyt taka-alalle. Se johtuu osittain siitä, että tietokoneella istuminen ja etenkin kuvien muokkaaminen on tuntunut ärsyttävän silmiä tavallistakin enemmän. Toisilta osin se johtuu myös hetkellisestä mielenkiinnon puutteesta. Toiset asiat elämässä on tuntuneet jännemmiltä.

Joulukuussa tuli kierrettyä joulumarkkinoita Düsseldorfissa, Bremenissä, Kölnissä ja Aachenissa. Düsseldorfista löytyy pieniä markkinoita ympäri kaupunkia, mutta omaksi suosikikseni kohosi Heinrich-Heine-Platzin pikkiriikkinen markkina. Muilta osin tuntui että yhden markkinan nähtyäni, olin nähnyt ne kaikki. Toki miljöö vaihteli ja Bremenissä se oli mielestäni miellyttävin, mutta kojuissa myytiin samaa roinaa kaupungista riippumatta. Joka kaupungissa käytin varmaan eniten aikaa valojen ihasteluun. Lapsenakin Tampereen valoviikkojen alkaminen oli talvessa parasta. Jotain nättiä tämän pimeän keskellä.

Kuvat on Bremenistä. Niistä tuli vähän huonoja, mutta menkööt.

Joululomaa pääsin viettämään Suomeen, oi onnea! Vietin ensin muutaman päivän Jyväskylässä, näin ystäviä ja pääsin vähän rapsuttamaan yhden ystävän kisuakin. Kävin kuuntelemassa Leevi and the Leavings -covereita livenä ja juhlin pikkujouluja maailman parhaiden tyyppien kanssa. Nyt olen maannut viitisen päivää porukoiden sohvalla, katsonut huonoja elokuvia ja syönyt. Mökkihöperyyksissäni lupauduin muuttamaan yhden kovin rakkaan tyypin Jyväskylästä Helsinkiin, että saisin jotain tekemistä. Mutten silti ymmärrä, miksi ihmiset haluaa muuttaa Helsinkiin. Nyyh.

Vuoden 2016 ensimmäisenä lauantaina lennän takaisin Düsseldorfiin ja siellä mulla on edessäni vielä pari kuukautta vaihtoa. Toivottavasti valoisan ajan pitkittyessä onnistuisin ryhdistäytymään ja käyttäisin viimeiset kuukaudet hyvin.

Seuraavan kerran kirjoittelen varmaan ensi vuonna, joten oikein mukavaa vuodenvaihdetta kaikille!

Kissakahvila Prahassa

Hups, nyt mennään jo joulukuulla mulla on vieläkin lokakuisia juttuja postaamatta. Yksi isoin syyllinen on se, että olen viime aikoina ollut vähän laiska kuvien muokkaamisen suhteen. Mutta pikkuhiljaa pala palalta...

Matkustettiin siis Lauran kanssa Prahaan, silloin kun se oli käymässä täällä ja nyt haluan kertoa meidän vierailusta prahalaiseen kissakahvilaan, Kočkafé Freyaan. Luulin, että kahvilassa olisi ollut väkeä kuin pipoa, mutta ei. Enimmillään siellä taisi olla meidän lisäksi ihmisiä vain kahdessa muussa pöydässä, eli oltiin hyvään aikaan liikenteessä (yhden maissa muistaakseni ehkä). Luin samaisesta kahvilasta tekstin, jossa kirjoittaja kertoi paikan olleen vierailunsa aikaan niin täynnä, että väkeä käännytettiin ovelta. Onneksi tuolla on annettu kissoille mahdollisuus paeta ihmishälinää omiin oloihinsa takahuoneeseen.

Sisustus ja tarjoilujen esillepano oli ehkä vähän toissijaisessa asemassa kissojen jälkeen. Totta puhuen sisustuksesta en välittänyt ollenkaan, enkä alkuun edes huomannut, että heillä oli siellä jotain syötävääkin. :-D Join oikein maukkaan chilikaakaon, mutta kyllä kisut silti varasti suurimman osan huomiosta. Onneksi joukossa oli pari uteliasta tapausta muutaman laiskiaisen lisäksi, niin pääsi tekemään tuttavuutta.

Kahvilan pöydillä oli vihkoset, joissa kissat on esitelty. Ylempää mustaa kisua kuvailtiin vähän vauhdikkaaksi ja hasardiksi, mikä ei jäänyt meiltäkään huomaamatta. Tätä kuvaa varten hän pysähtyi selvästi vain kaakaon toivossa.

Kahdessa viimeisessä kuvassa röhnöttävä karvakeko oli selvästi paikan kingi ja olin aika otettu, kun hän suvaitsi laskea pörheän ahterinsa laukkuni ja ulkovaatteitteni päälle. Välillä kieli unohtui pihalle, mutta se ei haitannut tämän kuninkaallisen imagoa ollenkaan. Lähtiessämme hän oli aivan silminnähden loukkaantunut, kun röyhkeästi vein makuupaikkansa.

Haluan kissan. Mieluiten tuollaisen pörheän.