Meinasin tänään harrastaa aivan äärimmäisen reaaliaikaista bloggaamista ja aloin kirjoittaa kahvilassa istuessani siitä hetkestä ja vallinneesta olosta. Huomasin kuitenkin, että postauksen tekeminen tabletilla oli aivan pyllystä. Ei pystynyt esikatselemaan miltä koko roska näyttää, puhumattakaan siitä miten autocorrect pyrki tekemään kirjottamisesta mahdotonta. Jatkoin tekstin loppuun kotona, mutta on se silti tavattoman reaaliaikaista tämän blogin normiin verrattuna.
Aamulla lähdin kouluun aivan äärimmäisen väsyneenä ja arvuutellen, että kannattaako lähteä ollenkaan. Olo oli taas sitä luokkaa, että sormikkaiden tiputtua lattialle jäin seisomaan niille sijoilleni ja halusin alkaa haistatella niille. Siis sormikkaille. Lopulta saavuin kampukselle silmät punaisina ja vetisinä, kiitos tuulen. Vastaan kävelee pari ranskalaista vaihtaritoveria, jotka kertovat, että tämän päivän luento on muuten peruttu. Hiljaa ajatuksissani nauroin sellaista tyhjäpäistä naurua. Pari kirosanaa tuli ehkä mieleen. Mutta tämän jälkeen aivan tyhjästä toinen näistä vaihtareista kysyy, että haluanko juoda kahvit heidän kanssaan. Ranskalaisen pojan esittämä kutsu kahville pelasti päiväni - mut tuntien tämä kuulostaa ihan hieman absurdilta. Juotiin kahvit ja höpöteltiin reilu tunti. Lähdin kampukselta aivan eri mielellä, kuin sinne saavuin.
Kampuksella kahvittelun jälkeen päädyin vielä yksinäni kahvilaan keskustassa, koska vatsa alkoi murista nälkäänsä. Kotona ei ole kuin leipää, mikä loistava tekosyy istua juomaan maailman parasta chai lattea ja syömään apfeltortea. Samalla oli aikaa iloita ja pohdiskella. Ajatella miten pienestä asiasta hyvä olo voi saada alkunsa.
Parasta koko jutussa oli tämä oivallus: En ollut aikaisemmin ollut kyseisten vaihtareiden kanssa kovin paljon tekemisissä ja elin vähän siinä uskossa, että he pitävät mua jollain tavalla ärsyttävänä tai muuten vaan pöljänä. Juttutuokion jälkeen olo oli aivan eri ja tajusin sortuvani tähän samaan naurettavaan maneeriin hävyttömän usein. Luulen poikkeuksetta ja ilman mitään todellista syytä, että ihmiset pitää mua ärsyttävänä. Ihan vain jos en ole ollut heidän kanssaan juuri missään tekemisissä, tai he ei ole jutelleet mulle. Samalla kun itse en uskaltaudu juttelemaan kellekään. Kylläpä tulikin jotenkin valaistunut olo. Oppisikohan tästä tavasta eroon nyt, kun sen olemassaolon tunnisti.
Tulipa tästä päiväkirjamainen teksti. Jaksaako kukaan lukea tämmöistä, vai säästänkö nämä jatkossa sille ihan oikealle päiväkirjalle? :-D No, mainitsen vielä tähän loppuun, että koko päivän kruunasi tieto siitä, että Rammstein tulee Provinssiin ensi kesänä. Meinasin aiheuttaa saksalaisissa opiskelutovereissa hämmennystä jäätävällä ääneen hihkumisella tiedon saatuani, mutta onnistuin juuri ja juuri säilyttämään itsehillintäni. Hiiiiii!