Joulukuun kulku

Joulukuu tuntuu kuluneen yhdessä hujauksessa ja bloggaaminenkin on jäänyt taka-alalle. Se johtuu osittain siitä, että tietokoneella istuminen ja etenkin kuvien muokkaaminen on tuntunut ärsyttävän silmiä tavallistakin enemmän. Toisilta osin se johtuu myös hetkellisestä mielenkiinnon puutteesta. Toiset asiat elämässä on tuntuneet jännemmiltä.

Joulukuussa tuli kierrettyä joulumarkkinoita Düsseldorfissa, Bremenissä, Kölnissä ja Aachenissa. Düsseldorfista löytyy pieniä markkinoita ympäri kaupunkia, mutta omaksi suosikikseni kohosi Heinrich-Heine-Platzin pikkiriikkinen markkina. Muilta osin tuntui että yhden markkinan nähtyäni, olin nähnyt ne kaikki. Toki miljöö vaihteli ja Bremenissä se oli mielestäni miellyttävin, mutta kojuissa myytiin samaa roinaa kaupungista riippumatta. Joka kaupungissa käytin varmaan eniten aikaa valojen ihasteluun. Lapsenakin Tampereen valoviikkojen alkaminen oli talvessa parasta. Jotain nättiä tämän pimeän keskellä.

Kuvat on Bremenistä. Niistä tuli vähän huonoja, mutta menkööt.

Joululomaa pääsin viettämään Suomeen, oi onnea! Vietin ensin muutaman päivän Jyväskylässä, näin ystäviä ja pääsin vähän rapsuttamaan yhden ystävän kisuakin. Kävin kuuntelemassa Leevi and the Leavings -covereita livenä ja juhlin pikkujouluja maailman parhaiden tyyppien kanssa. Nyt olen maannut viitisen päivää porukoiden sohvalla, katsonut huonoja elokuvia ja syönyt. Mökkihöperyyksissäni lupauduin muuttamaan yhden kovin rakkaan tyypin Jyväskylästä Helsinkiin, että saisin jotain tekemistä. Mutten silti ymmärrä, miksi ihmiset haluaa muuttaa Helsinkiin. Nyyh.

Vuoden 2016 ensimmäisenä lauantaina lennän takaisin Düsseldorfiin ja siellä mulla on edessäni vielä pari kuukautta vaihtoa. Toivottavasti valoisan ajan pitkittyessä onnistuisin ryhdistäytymään ja käyttäisin viimeiset kuukaudet hyvin.

Seuraavan kerran kirjoittelen varmaan ensi vuonna, joten oikein mukavaa vuodenvaihdetta kaikille!

Kissakahvila Prahassa

Hups, nyt mennään jo joulukuulla mulla on vieläkin lokakuisia juttuja postaamatta. Yksi isoin syyllinen on se, että olen viime aikoina ollut vähän laiska kuvien muokkaamisen suhteen. Mutta pikkuhiljaa pala palalta...

Matkustettiin siis Lauran kanssa Prahaan, silloin kun se oli käymässä täällä ja nyt haluan kertoa meidän vierailusta prahalaiseen kissakahvilaan, Kočkafé Freyaan. Luulin, että kahvilassa olisi ollut väkeä kuin pipoa, mutta ei. Enimmillään siellä taisi olla meidän lisäksi ihmisiä vain kahdessa muussa pöydässä, eli oltiin hyvään aikaan liikenteessä (yhden maissa muistaakseni ehkä). Luin samaisesta kahvilasta tekstin, jossa kirjoittaja kertoi paikan olleen vierailunsa aikaan niin täynnä, että väkeä käännytettiin ovelta. Onneksi tuolla on annettu kissoille mahdollisuus paeta ihmishälinää omiin oloihinsa takahuoneeseen.

Sisustus ja tarjoilujen esillepano oli ehkä vähän toissijaisessa asemassa kissojen jälkeen. Totta puhuen sisustuksesta en välittänyt ollenkaan, enkä alkuun edes huomannut, että heillä oli siellä jotain syötävääkin. :-D Join oikein maukkaan chilikaakaon, mutta kyllä kisut silti varasti suurimman osan huomiosta. Onneksi joukossa oli pari uteliasta tapausta muutaman laiskiaisen lisäksi, niin pääsi tekemään tuttavuutta.

Kahvilan pöydillä oli vihkoset, joissa kissat on esitelty. Ylempää mustaa kisua kuvailtiin vähän vauhdikkaaksi ja hasardiksi, mikä ei jäänyt meiltäkään huomaamatta. Tätä kuvaa varten hän pysähtyi selvästi vain kaakaon toivossa.

Kahdessa viimeisessä kuvassa röhnöttävä karvakeko oli selvästi paikan kingi ja olin aika otettu, kun hän suvaitsi laskea pörheän ahterinsa laukkuni ja ulkovaatteitteni päälle. Välillä kieli unohtui pihalle, mutta se ei haitannut tämän kuninkaallisen imagoa ollenkaan. Lähtiessämme hän oli aivan silminnähden loukkaantunut, kun röyhkeästi vein makuupaikkansa.

Haluan kissan. Mieluiten tuollaisen pörheän.

Juonenkäänne

Meinasin tänään harrastaa aivan äärimmäisen reaaliaikaista bloggaamista ja aloin kirjoittaa kahvilassa istuessani siitä hetkestä ja vallinneesta olosta. Huomasin kuitenkin, että postauksen tekeminen tabletilla oli aivan pyllystä. Ei pystynyt esikatselemaan miltä koko roska näyttää, puhumattakaan siitä miten autocorrect pyrki tekemään kirjottamisesta mahdotonta. Jatkoin tekstin loppuun kotona, mutta on se silti tavattoman reaaliaikaista tämän blogin normiin verrattuna.

Aamulla lähdin kouluun aivan äärimmäisen väsyneenä ja arvuutellen, että kannattaako lähteä ollenkaan. Olo oli taas sitä luokkaa, että sormikkaiden tiputtua lattialle jäin seisomaan niille sijoilleni ja halusin alkaa haistatella niille. Siis sormikkaille. Lopulta saavuin kampukselle silmät punaisina ja vetisinä, kiitos tuulen. Vastaan kävelee pari ranskalaista vaihtaritoveria, jotka kertovat, että tämän päivän luento on muuten peruttu. Hiljaa ajatuksissani nauroin sellaista tyhjäpäistä naurua. Pari kirosanaa tuli ehkä mieleen. Mutta tämän jälkeen aivan tyhjästä toinen näistä vaihtareista kysyy, että haluanko juoda kahvit heidän kanssaan. Ranskalaisen pojan esittämä kutsu kahville pelasti päiväni - mut tuntien tämä kuulostaa ihan hieman absurdilta. Juotiin kahvit ja höpöteltiin reilu tunti. Lähdin kampukselta aivan eri mielellä, kuin sinne saavuin.

Kampuksella kahvittelun jälkeen päädyin vielä yksinäni kahvilaan keskustassa, koska vatsa alkoi murista nälkäänsä. Kotona ei ole kuin leipää, mikä loistava tekosyy istua juomaan maailman parasta chai lattea ja syömään apfeltortea. Samalla oli aikaa iloita ja pohdiskella. Ajatella miten pienestä asiasta hyvä olo voi saada alkunsa.

Parasta koko jutussa oli tämä oivallus: En ollut aikaisemmin ollut kyseisten vaihtareiden kanssa kovin paljon tekemisissä ja elin vähän siinä uskossa, että he pitävät mua jollain tavalla ärsyttävänä tai muuten vaan pöljänä. Juttutuokion jälkeen olo oli aivan eri ja tajusin sortuvani tähän samaan naurettavaan maneeriin hävyttömän usein. Luulen poikkeuksetta ja ilman mitään todellista syytä, että ihmiset pitää mua ärsyttävänä. Ihan vain jos en ole ollut heidän kanssaan juuri missään tekemisissä, tai he ei ole jutelleet mulle. Samalla kun itse en uskaltaudu juttelemaan kellekään. Kylläpä tulikin jotenkin valaistunut olo. Oppisikohan tästä tavasta eroon nyt, kun sen olemassaolon tunnisti.

Tulipa tästä päiväkirjamainen teksti. Jaksaako kukaan lukea tämmöistä, vai säästänkö nämä jatkossa sille ihan oikealle päiväkirjalle? :-D No, mainitsen vielä tähän loppuun, että koko päivän kruunasi tieto siitä, että Rammstein tulee Provinssiin ensi kesänä. Meinasin aiheuttaa saksalaisissa opiskelutovereissa hämmennystä jäätävällä ääneen hihkumisella tiedon saatuani, mutta onnistuin juuri ja juuri säilyttämään itsehillintäni. Hiiiiii!

Jotain hyvääkin

Onneksi kaikki on ohimenevää ja marraskuu-olokin on varsin ailahtelevainen asia. Tänään heräsin hyväntuulisena ja eilisen illan ajatukset tuntui kaukaisilta. Hifistelin ja lisäsin tavallisen jogurtista ja myslistä muodostuvan aamupalan sekaan keon granaattiomenan siemeniä. Ai että kun olikin hyvää.

Muita hyviä juttuja:
- Veli joka laittaa kuvan turkoosista Mustangista saatetekstillä "Sun auto, hyvää yötä!"
- Se että täällä koiran saa ottaa mukaan joka paikkaan
- Löysin tästä läheltä Lidliä vastaavan halpismarketin, eli raaskin vihdoin ostaa enemmän kasviksia
- Postikorttien kirjoittelu
- Ostin teejoulukalenterin
- Saatan ostaa myös Kinder-joulukalenterin
- Suomen kieli
- Haaveilu
- Oudot unet
- Anime

Marraskuu-olo

Vellominen on kivan kuuloinen sana. Mulla on taipumus velloa. Nytkin olen vellonut viimeiset pari viikkoa milloin missäkin. Ikävässä, apatiassa, kauniissa maisemissa, sanoissa, kohtaamisissa, ajatuksissa olemassaolosta ja itsestäni, maailmantuskassa (Weltschmerz ihanalla saksan kielellä), väsymyksessä etenkin aamuisin, syysmelankoliassa, musiikissa ja erityisesti yksittäisissä kappaleissa. Kuulostaapa synkeältä. Haluaisin sanoa, ettei se ole, mutta totta puhuen oon ehkä vähän yksinäinen täällä. Koulussa on paljon tuttavia, joita tervehdin hymyillen, mutta tunnen olevani ulkopuolinen kaikkien seurassa. Haluaisin takaisin Jyväskylään maailman parhaiden tyyppien luo. Kärsisin sielläkin syysmelankoliaa, mutta aina välillä pääsisin karkuun ystävien surkeille vitseille nauraessani. Huono huumori, sitä kaipaan varmaan eniten.

Itsellä ei nyt ollut mitään kivoja kuvia, joten piti lainata: © artetetra (license)

Mietin tovin, että julkaisenko tätä ollenkaan. Oikolukiessa tuli sellainen olo, että haluaisin potkaista itseäni ja käskeä ryhdistäytymään. Jättäisin vellomisen mieluusti taakseni, koska on tämä on kaikin puolin typerää, mutta mulla on ihan liikaa aikaa istua yksin huoneessani, mikä johtaa auttamatta vellomiseen. Jos kellään on hyviä vinkkejä syysmelankoliasta selviämiseen, olen pelkkänä korvana. Saa kertoa myös puujalkavitsin. Tai kohta herään ja huomaan velloneeni koko vaihdon ohi Mirel Wagnerin tahdittamana.

Luin tämän nyt niin monta kertaa, että vellominen kuulostaa jo ärsyttävältä.