keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Onnellisuusprojekti

Olin kesän lopulla töiden takia ihan käsittämättömän väsynyt ja turhautunut. Unirytmi ei mennyt ollenkaan yksiin aikaisten aamujen kanssa, enkä saanut sitä koko kesän aikana muutettua. Loppukesästä sain kuitenkin käännettyä tämän kaiken infernaalisen ketutuksen jonkinlaiseksi muutokseen kannustavaksi inspiraatioksi ja päätin, että syksyllä haluan ihan oikeasti panostaa onnellisuuteeni ja elää paremmin.

Tykkään projekteista ja halusin tehdä tästä oman pienen projektini, sainhan siitä samalla tekosyyn jälleen yhden söpön vihon ostamiseen. Projektilla täytyy vihon lisäksi olla myös työnimi, tällä kertaa se on Get your shit together. En keksinyt suomeksi mitään puoliksikaan noin nasevaa, joten tällä mennään. Vihon puolesta myös Turning life's lemons into lemonade olisi ollut sopiva, mutta siitäkin jäi uupumaan se äkäisen käskevä fiilis, jota yleensä vaadin saadakseni mitään aikaan. Tää onnellisuusprojekti oli myös osasyyllinen sille, miksi intouduin uuden blogin aloittamisesta. Edellinen blogi oli sekava ja nyt ajattelin että onnellisuudesta tulee uuden blogin kantava teema. Yritän myös pitää siitä kiinni, vaikka yltiöpäinen onnellisuus tuntuukin omasta mielestäni välillä teennäiseltä.

Ei mun elämässä mitään isosti pielessä ole, mutta jotain juttuja haluan muuttaa. Mun mukavuusalueeseen kuuluu yksin kotona tietokoneen ääressä istuminen ja siitä haluan ehdottomasti päästä eroon. Haluan löytää aikaa muillekin harrastuksille, nähdä ihmisiä ihan kasvotusten ja nauraa toisinaan muillekin jutuille kuin Tumblrin puujalkavitseille. Niin hyviä kun ne onkin. Lisäksi mun täytyisi panostaa vähän enemmän semmoiseen terveelliseen elämään. Mitä ruokaan tulee, niin voisin syödä vähän monipuolisemmin ja säännöllisemmin, mutta herkut ei onneksi ole mulle mikään ongelma. Niitä ei tee mieli kun ihan satunnaisesti. Liikuntaa sen sijaan pitäisi lisätä, mutta koen sen yhä ja edelleen niin äärettömän vastenmielisenä ja tylsänä touhuna. Pitäisi vaan löytää joku oikea motivaatio. Sitten haluaisin eroon kaikesta turhasta rojusta, mitä olen vuosien saatossa hamstrannut. Mua on vihdoin ruvennut ahdistamaan tämmöisen sekavan tavaravuoren keskellä eläminen, kun kaikilla muilla on niin nättejä ja kivoja koteja. Haluaisn myös lopettaa tavaroiden keräämisen pöydille sekaviin pinoihin. Hankaloittaa bloggaamistakin, kun täällä saa otettua vain näitä inhorealistisia kuvia.


Että semmosia tavoitteita. Reilut pari viikkoa sitten teinkin jotain mukavuusalueeltani poistuakseni ja olen siitä ihan äärimmäisen ylpeä. Uskalsin liittyä vapaaehtoiseksi Jyväskylän Lutakkoon ja tässä parin viikon aikana oon käynyt siellä jo kaksi kertaa. Vielä vähän aikaa sitten mun mentaliteetti oli se, että jos yhtenä viikonloppuna on jotain ohjelmaa yhdellekin päivälle, niin seuraavan viikonlopun täytyy olla vapaa päämäärättömälle olemiselle ilman mitään suunnitelmia. Joten tää on ihan oikeasti melko iso juttu mulle! :-D Ensimmäisen illan Lutakossa olin suorastaan paskajäykkänä ja aivan pihalla, kun tilanne oli niin uusi ja outo, mutta toka ilta meni ainakin omasta mielestäni jo paljon paremmin. Toki olin vieläkin vähän nolo, etenkin kun narikassa oli töissä semmoinen enkkua puhuva poika, josta en aina saanut selvää tai jolle en olisi oikein osannut vastata juuta enkä jaata suomeksikaan. Ja syyllistyin laimeimpaan fist bumpiin ikinä, mutta ehkä seuraavalla kerralla muistan jo lyödä lujempaa. Pointti oli, että itselläni oli hauskaa ja heti paljon kotoisampi olo Arch Enemyn keikkaa kuunnellen, kuin mitä tässä kahden vuoden aikana on ollut noissa opiskelijabileissä ravaten. Jotain edistystä siis, woop woop!

3 kommenttia:

  1. Ilman Lutakko-tapausta tämä voisi melkein olla kuin omasta kynästäni, huolimatta siitä että multa puuttuu tuollainen hauskasti nimeiöty vihko ja varsinainen projekti. Onnellisuus on kyllä teema, jota tulee aika ajoin pyöriteltyä mielessä, ja koitan keksiä onko se enemmän itse laatimani tavoite itselleni vai jokin nykyajan pakkotavoite, joka somestakin aina puskeesilmille ja vaatii että jokaisen on elämässään tsvoiteltava ensisijaisesti onnellisuutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisuudesta saisi kyllä varmaan ihan tuhottoman monta sivullista pohdintaa aikaan. Mitä se on, miten sen saavuttaa, voiko sitä mitata... Tavoitteenakin onnellisuus itsessään kuulostaa tavallaan vähän oudolta, koska mitä sitten kun tavoite on saavutettu? En tiedä. :D Mietin kyllä vähän samoja juttuja, mistä kommenttisi lopussa mainitsit ja siksi ehkä osittain tuntuu väkinäiseltä ja teennäiseltä puhua onnellisuuden tavoittelusta. Mutta mietin myös sitä, että miksi sen täytyy tuntua siltä? Tietenkään aina ei tarvitse eikä voikaan olla onnellinen, mä suorastaan rakastan sitä kun saa välillä itkeä oikein kunnolla, mutta ei kai onnellisuuden silti pitäisi teennäiseltä tuntua... :D Tulipa jotenkin epämääräinen vastaus tästä.

      Poista
    2. Ehkä ymmärrän pointtisi... Itse muotoilisin osaltani asiaa ehkä niin että toiveissa olisi saada sellainen pysyvä asenne, jossa ei tarvitsisi tavoitella onnellisuutta vaan pystyisi vaikkapa päivittäin toteamaan kokeneensa sen/sitä. :)

      Poista