perjantai 19. syyskuuta 2014

Postia Kanadasta

Postilaatikko ja minä ollaan oltu harvinaisen tyytyväisiä tällä viikolla, sillä jokaisena päivänä on tullut jotain kivaa pelkkien ilmaisjakeluiden lisäksi. Kanadan suunnalta mua muistettiin peräti kaksi kertaa! Yksi Jyväskylän kahvilakerhon jäsenistä on vaihdossa siellä suunnalla ja häneltä tuli kortti. Mielettömän siistiä, että on mahdollista päästä tuolla lailla toiselle mantereelle ihmettelemään ja näkemään ja kokemaan kaikkea jännää. Toivottavasti kaikilla mun vaihdossa olevilla kamuilla on hauskaa ja toivottavasti mäkin ehdin vielä vaihtoon.

Ja ennen kuin ihan ajelehdin muihin juttuihin, niin myös kanadalainen kirjeenvaihtokaverini Danielle muisti mua. Kirjeiden saaminen on niin onnellista touhua että. Oli sitten huono tai hyvä päivä niin etanaposti tekee siitä vielä paremman ihan varmasti. Ja on se vastaaminenkin ihan hauskaa, kun pääsee juonimaan että mitäs jännää sitä tällä kertaa keksisin tänne kuoreen piilottaa. Ja pääsee täyttämään sen peruskoulun päättymisen aiheuttaman tyhjiön, kun enää ei tarvitse raapustella vihkoihin koristeellisia otsikoita, joiden tekeminen vei mulla yleensä vähintään puolet muistiinpanojen kirjaamiseen tarkoitetusta ajasta.

kirje

Vaikka nuo tarrat, teipit ja muu kuoresta paljastunut ekstra ei olekaan se juttu mikä tässä kirjeenvaihdossa on niin hienoa, niin kyllähän ne silti pisti kihertämään pienen lapsen tavoin. Se juttu sen sijaan on se vaivannäkö, mitä kirjeeseen ja sen ajatuksella kokoamiseen uppoaa. Että Danielle on käyttänyt aikaansa kootakseen mulle tällaisen ihanan punasävyisen setin, piirrellyt kuoreen, kirjoittanut sanat mail tag erityisen koristeellisesti ja kirjoittanut pienille Rilakkuma-papereille monta sivua tekstiä kauniilla käsialalla. Ja oli käärinyt kaiken puna-valkoruudulliseen silkkipaperiin ja solminut pinkillä paperinarulla. Awesome!

2 kommenttia:

  1. Vähän ihanaa postia oot saanu :)!!! Ootko sä muuten koskaan swappaillut? Tuli vaan mieleen noista kuvista, kun swapeissa usein näkee noita juttuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vielä kokeillut swappailua, vähän se kyllä houkuttelis. :) Ei tosin mitään kovin isoa viitsis, koska postittelu on niin masentavan kallista.

      Poista