tiistai 29. syyskuuta 2015

Nyt saa udella

Sairastelen täällä parhaillaan toista flunssaa kuukauden sisään. Vaihtelun vuoksi tällä kertaa kylkiäisenä myös silmätulehdus. Ensin ketutti sillä lailla ihan pienesti, mutta kun selvisin lääkärikäynnistä, tuli aika voittamaton olo. Lääkärikäynti vieraassa maassa on ehdottomasti aikuisin asia, mitä oon eläessäni tehnyt yksin. Jossain vaiheessa tässä kuluneen kuukauden aikana mietin huvittuneena, että miten kukaan päästää tällaisen tampion yksin ulkomaille kuudeksi kuukaudeksi. Mutta kyllä mä tähän näköjään kykenen hehe.

Sitten siihen varsinaiseen asiaani ilman mitään aasinsiltoja. Tähän mennessä oon höpötellyt vaihtoon liittyen pääasiassa vaan omia fiiliksiäni, mutta tuli myös mieleen kysyä, josko teillä olisi jotain postaustoiveita. Jotain mitä haluatte tietää. Esimerkiksi että missä on Düsseldorfin söpöin kahvila. Tähän mennessä se on Café Hüftgold, mutta toki oon käynyt vasta kahdessa eri paikassa. Pitää yrittää aktivoitua, jos nyt kohta saisin mennä edes kuukauden ilman lenssuilua.

Café Hüftgold

Café Hüftgold

Nämä kuvat on sieltä Café Hüftgoldista. Lähdin metsästämään yhtä paperikauppaa ja samalla alueella törmäsin kyseiseen kahvilaan. Latte ja kakkupala maksoivat vain 5 euroa, sisältäen pienen tipin mukavalle tarjoilijalle. Oi onnea.

Niin ja otsikosta huolimatta, saa sitä toki muulloinkin udella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti