Vegaaninen vadelmapiirakka

Järjestin viime viikolla pienet läksiäiset ja kokeilin vegaanisen piirakan tekemistä. Chocochilin blogista löytyi hyvältä kuulostava ohje täytteeseen, mutta pohjan kanssa halusin yrittää mennä helpoimman kautta. Katsoin nimittäin netistä, että kaupan pakastealtaasta pitäisi löytyä vegaanisia piirakkapohjia. Paikan päällä kuitenkin huomasin, että vain suolaiset pohjat oli vegaanisia, joten suunnitelmat meni vähän uusiksi. Googlasin äkkiä puhelimella vegaanisen pohjan reseptin ja niin päädyin sotkemaan tähän yhteen piirakkaan kahta eri ohjetta. Tekovaiheessa meinasi mennä usko koko touhuun, mutta lopputulos sai onneksi kehuja ja siksi aattelin jakaa ohjeen täällä. Omasta mielestäni piirakka maistui vielä paremmalta seuraavana päivänä vietettyään ensin yön jääkaapissa.

Pohjan resepti on siis peräisin Vegaanihaasteen sivuilta ja täyte Chocochilin blogista. Muokkasin tuota pohjan ohjetta vähän, mutta täytteen tein kokonaan alkuperäisen Chocochilin reseptin mukaan.

Pohja
200 g vegaanista margariinia
1 dl ruokosokeria (ymmärtääkseni voi käyttää myös normaalia sokeria)
0,25 tl vaniljasokeria
0,25 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella, tai yritä ainakin. Itsehän en saanut ruokosokerin kanssa aikaan mitään, mikä olisi edes etäisesti muistuttanut vaahtoa, mutta jatkoin silti eteenpäin. Sekoita sitten vaniljasokeri, suola ja leivinjauhe jauhojen kanssa ja lisää jauhoseos margariini-sokeriseokseen samalla sekoittaen. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja laita ilman täytettä esipaistumaan uuniin noin 15 minuutiksi.

Itselläni kävi niin että pohja kohosi uunissa vähän turhan paljon, mutta kaadoin täytteen siihen päälle kaikesta huolimatta ja jotenkin tilanne pelastui. Valmiissa piirakassa pohja oli mielestäni juuri sopiva. Mutta tästä kerrasta viisastuneena neuvoisin ehkä laittamaan siihen päälle jotain painoksi, esimerkiksi leivinpaperin päälle herneitä.

Täyte
1 prk (500 g) maustamatonta soijajogurttia (Alpro)
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g pakastevadelmia (ei tarvitse sulattaa)

Sekoita sokerit jogurttiin ja lisää joukkoon myös pakastevadelmat. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja anna olla uunissa vielä noin 20-30 minuuttia. Kannattaa vähän seurailla missä vaiheessa jogurtti osoittaa hyytymisen merkkejä. Sitten annat piirakan jäähtyä hyvin ja kuten sanoin, lopputulos on vielä parempi jos se on yön jääkaapissa! :-)

Ravintolapäivä 16.8.2015

Viime sunnuntaina tuli iloittua taas ravintolapäivän olemassaolosta, eikä vähiten siksi että tarjonta tuntuu lisääntyvän täällä Jyväskylässäkin pikkuhiljaa. Ruokaa oli tarjolla vähän joka nurkalla ja joka lähtöön. Vaikka toki tälle kerralle osuneella aurinkoisella säälläkin saattoi olla osuutta asiaan.

Ai että mitä herkkuja tuli syötyä ja miten halvalla. Kaikkea yhden euron gazpachosta kuuden euron gorumet hodariin. Päivän ultimaattiset lempparit oli mustikkamaito sekä taivaallisin porkkanakakku ikinä (vieläpä vegaaninen!). Harmi etten tajunnut ottaa siitä kuvaa, koska se oli ihan mahdottoman kokoinen, mutta ihanan pehmeä, ilmava ja kaikin puolin täydellinen. Nam nam.

Taisin olla muutenkin hyvällä tuulella, koska kaikki oli niin mahdottoman onnellista turhan kuumasta säästä huolimatta. Auringonpaiste ja lähes pilvetön taivas kelpasi, paljon iloisia ja kivannäköisiä ihmisiä ja loputtomasti söpöjä koiria. Erityisesti ilahdutti yksi ikkupikkuinen corgin pentu, joka löntysti enimmilläänkin ehkä metrin kerrallaan ja lysähti sitten aina uudestaan maahan makaamaan.

Ravintolapäivän päättäminen Mama-nuudeleilla tuntui ehkä hiukan huvittavalta, mutta tarjonta alkoi olla illemmasta jo melko köyhää. Kaiken kukkuraksi Laura oli puhunut nuudeleista melkein koko päivän, eikä me lopulta osattu muuta enää ajatellakaan, hehe. Mutta mikäs sen parempaa kuin al dente nuudelit ja se Mama-nuudeleista löytyvä harvinaisen tuju chilimaustepussi sinne joukkoon. Todellinen guilty pleasure.

Ensi vuonna sitten uudestaan, ellei tää ravintolapäivän ilosanoma ole levinnyt Düsseldorfiin asti! Vaikka sieltä varmaan löytää hyvää ja halpaa ruokaa muutenkin. Toivottavasti. Reilun parin viikon päästähän sen näkee. Apua kun jännittää. Hii!

Höpötystä höpöttämisestä

Oikoluin tän ja varoitan jo etukäteen, että nyt on luvassa täysin päätöntä ja hännätöntä ajatusvirtaa. Mutta halusin silti jakaa, joten nauttikaa. Hoho.

Oon ehkä puhunut tästä täällä blogissa jo vähän liikaa yhdelle kesälle, mutta halusin vielä ainakin kerran ihan vain mainita asiasta. Haluan nimittäin kertoa teille, että ihan ehdottomasti ja ylivoimaisesti parasta tässä kesässä on ollut ihmiset. Kaikki vanhat ja uudet tuttavuudet, enemmän tai vähemmän satunnaiset kohtaamiset ja ainutkertaisiksi jääneet keskustelutuokiot. Tykkään ihan suunnattomasti siitä, kun ihmiset tulee höpöttelemään mulle (mitä tapahtuu harmillisen vähän, koska mun resting bitch face -syndroomasta kärsivä naamani ei ole mikään luokseen kutsuvin), vaikka olenkin hidas reagoimaan enkä itse keksi juuri ikinä järkevää sanottavaa. Mutta sekään ei häiritse mua enää yhtään niin paljon kuin joskus. Oivalsin tällä viikolla myös sen, että en ehkä sittenkään ole muiden mielestä puoliksikaan niin ärsyttävä, kuin mitä luulen olevani. Yritän pitää tän mielessä myös Düsseldorfissa, että elämä olisi vähän mukavampaa. Välillä luulen olevani ihan mahdottoman ärsyttävä ja se rajoittaa olemista aika merkittävästi. Ja nyt lähdin sivuraiteille.

Normaalista poiketen mua ei ole tänä kesänä edes harmittanut se, että iso osa uusista tuttavuuksista on jäänyt sellaisiksi yhden kerran tutuiksi. Että jutellaan hetki ja jatketaan siitä taas omille teille, vaikka oltaisiin varmasti tultu hyvin toimeen pidempäänkin. Niistä on kaikista tullut semmoinen olo, että jes osaan puhua ihmisille, kunhan en mieti liikoja. Ja vaikka sanoisin jotain hölmökin, mitä usein teen, niin harvoin siitä seuraa mitään erityisen katastrofaalista. Jaksan edelleen yllättyä sitä, miten mun itsevarmuus voi yhä vaan kehittyä ja kehittyä. Ehkä musta sittenkin vielä joskus kehittyy ekstrovertti.

Eniten on tullut höpöteltyä musiikista, mikä ei sinänsä yllätä, kun on viettänyt neljä viikonloppua festareilla. Oon löytänyt hirmuisen paljon uusia bändejä kuunneltavaksi ja tälläkin hetkellä puhelimessa on 14 bändin lista, johon olisi syytä tutustua. Oon pitänyt musiikkia vähän tylsänä yhdistävänä tekijänä kahden ihmisen välillä, koska se ei kerro mitään ihmisen persoonasta. Tänä kesänä musiikin äärellä on kuitenkin tullut bondattua enemmän kuin ikinä, mikä vähän muuttaa käsitystäni. Koska onhan se aika huippua selittää silmät kiiluen toiselle siitä, miten joku bändi, biisi tai keikka oli aivan äärimmäisen loistava.

Heinäkuu oli niin monenkirjava, että on pelkästään oikein päättää se tällaiseen sekametelisoppaan. Nyt alan psyykata itseäni tämän vuoden viimeiseen kokonaiseen kuukauteeni Suomen kamaralla. Tai ainakin yritän.

Provinssi 2015

Mulla on tässä pari päivää huiliaikaa ennen kuin häviän Ilosaarirockiin ja ajatus oli hoitaa yksi tai kaksi koulutehtävää pois kiusaamasta. Teknologia ei kuitenkaan oo ollenkaan samaa mieltä, joten päädyin sitten purkamaan kesän tapahtumia tänne blogiin, ennen kuin ne unohtuu kokonaan. Eihän Provinssistakaan oo kuin reilut pari viikkoa, heh.

Tää oli ensimmäinen kertani Provinssissa ja tän kesän ainoa kerta, kun oon festareilla asiakkaana. Reissun jälkeen tulikin vähän semmoinen olo, että enempää en tarvitse. Joka päivällä oli vain yksi tai kaksi esiintyjää, joiden näkemistä oikeasti odotin, kun samaan aikaan Laura melkein juoksi lavalta toiselle bändien perässä. Yritin mennä mukana ja jammailla hetken muun muassa Ruger Hauerin tahtiin, mutta lopulta ei vaan pystynyt. Ja huolimatta siitä, että tää alkoi nyt kuulostaa vähän marinalta, mulla oli erittäin hauskaa! :-D Mutainen maakaan ei pahemmin kiukuttanut, kun oli punaiset saappaat.

Keskiviikolta odotin suurella mielenkiinnolla Die Antwoordia ja se onnistui ylittämään kaikki ne odotukset heittämällä. Wau. Keikan jälkeen oli ihan mielettömän hyvä fiilis. Myöhemmin samana päivänä esiintynyt Muse sen sijaan oli alkuperäinen syy, jonka takia halusin Provinssiin. Paikan päällä se ei sitten kuitenkaan iskenyt ihan odotetulla tavalla, vaikka vetivätkin kaikki ne nostalgisimmat biisit. Mietin vain sitä, miten innoissani olisin nelisen vuotta sitten ollut ja siitäkös tuli taas vanha olo.

Torstain aloitti CMX, jota en juuri oo aiemmin kuunnellut, mutta joka livenä vaikutti hyvältä. Sitä seurasi lyhyt hetki Mirel Wagneria, jota olisi mieluusti kuunnellut pidempäänkin. Turbonegro oli aika jännä ja kaikin puolin viihdyttävä. Jammailtiin hetki myös Calvin Harrisin mukana, kunnes oli aika jatkaa matkaa. Päivän odotetuin eli Huoratron elävöitti meitä vielä sen verran, että uskaltauduttiin mukaan melko kesyltä näyttäneeseen pittiin, hihii. Mua alkoi kuitenkin pelottaa rillieni puolesta sen verran pikaisesti, että siirryin lopulta pogoilemaan väljemmille vesille.

Perjantai oli mun osalta viimeinen päivä Provinssia, enkä odottanut enää juuri muuta kuin Katzenjammeria. Ja ai että miten oli hieno keikka, huh! Jos en muista ihan väärin, niin bändillä oli yhteensä suunnilleen 20 eri soitinta ja tuntui, että jokainen osasi soittaa niistä mitä tahansa. Meinaan vieläkin olla aivan täpinöissäni, kun vähänkään mietin koko keikkaa. Oli aivan äärimmäisen huippu, oikein kunnon tyttöenergiaa! :-D Toivottavasti vielä joskus uudestaan.

Tästä on hyvä jatkaa, tuntuu kuin oisin jo voitolla tästä kesästä. Mikä hauskinta, yletön sosiaalisena oleminen on aiheuttanut sen, että mä oikeasti nautin siitä. Toki uusien ihmisten kanssa jännittää yhä alkuun, mutta kunhan ensin vähän rentoudun. Kotona istuminen tuntuu nykyään hämmentävän tylsältä. Vaikka sekin olisi varmaan korjattavissa, jos olisi jotain hyviä pelejä virikkeenä. Höhö.

Düsseldorf, hier komme ich!

Tajusin juuri, että enpä oo tainnut mainita blogissa sanallakaan yhdestä äärimmäisen jännästä ja isosta jutusta koskien ensi syksyä. Lähden nimittäin vaihtoon Düsseldorfiin! :-) Varasin juuri lennot ja asian muuttuessa yhä vain konkreettisemmaksi, se on alkanut jännittää aika mahdottoman paljon. Lähden syyskuussa ja palaan takaisin ensi vuonna helmikuun lopulla, eli puolen vuoden reissu luvassa. Voi Saksa, en malta odottaa!

Pic © Christopher (license)

Halusin lähteä juuri Saksaan, koska oon pitänyt siitä maana jo vuosia. Enkä edes tiedä sille mitään muuta varsinaista syytä kuin se kieli. Osaan puhua sitä vähän ja halu oppia lisää on erittäin suuri! Ensikosketukseni Saksaan koin viime kesänä Berliinissä ja rakastuin korviani myöten. Nyt päädyn aivan toiselle laidalle maata, koska valinnanvaraa vaihtopaikkojen suhteen ei ollut mitenkään tuhottoman paljon. En kuitenkaan valita, enhän tiedä Düsseldorfista vielä juuri muuta kuin sen sijainnin ja sekin on loistava. Belgia ja Hollanti ovat aivan vieressä ja Saksankin sisällä bussilla matkustaminen on kuulemma aivan naurettavan halpaa. Vain München olisi vetänyt vertoja Düsseldorfille, koska Alpit, Tšekki, Itävalta ja Sveitsi. Mutta tiedä vaikka pääsisin sinnekin lokakuussa. ;>

Jos blogin lukijoissa tai satunnaisissa ohikulkijoissa on opiskelijavaihdon kokeneita ihmisiä, niin hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Mitä olisit itse halunnut tietää silloin, kun valmistauduit vaihtoon lähtöön?