Nyt saa udella

Sairastelen täällä parhaillaan toista flunssaa kuukauden sisään. Vaihtelun vuoksi tällä kertaa kylkiäisenä myös silmätulehdus. Ensin ketutti sillä lailla ihan pienesti, mutta kun selvisin lääkärikäynnistä, tuli aika voittamaton olo. Lääkärikäynti vieraassa maassa on ehdottomasti aikuisin asia, mitä oon eläessäni tehnyt yksin. Jossain vaiheessa tässä kuluneen kuukauden aikana mietin huvittuneena, että miten kukaan päästää tällaisen tampion yksin ulkomaille kuudeksi kuukaudeksi. Mutta kyllä mä tähän näköjään kykenen hehe.

Sitten siihen varsinaiseen asiaani ilman mitään aasinsiltoja. Tähän mennessä oon höpötellyt vaihtoon liittyen pääasiassa vaan omia fiiliksiäni, mutta tuli myös mieleen kysyä, josko teillä olisi jotain postaustoiveita. Jotain mitä haluatte tietää. Esimerkiksi että missä on Düsseldorfin söpöin kahvila. Tähän mennessä se on Café Hüftgold, mutta toki oon käynyt vasta kahdessa eri paikassa. Pitää yrittää aktivoitua, jos nyt kohta saisin mennä edes kuukauden ilman lenssuilua.

Nämä kuvat on sieltä Café Hüftgoldista. Lähdin metsästämään yhtä paperikauppaa ja samalla alueella törmäsin kyseiseen kahvilaan. Latte ja kakkupala maksoivat vain 5 euroa, sisältäen pienen tipin mukavalle tarjoilijalle. Oi onnea.

Niin ja otsikosta huolimatta, saa sitä toki muulloinkin udella.

Sattuman kauppaa

Mulla on outo, toistuva tapa löytää kaikki ne parhaat tyypit: Huomaan milloin missäkin tilanteessa jonkun erityisen katu-uskottavalta vaikuttavan ihmisen tai porukan, johon haluaisin tutustua. Yritän hakeutua kyseiseen seuraan, mutta en vaan ikinä mahdu samaan pöytään, ryhmään tai muuhun. Lyöttäydyn siis lopulta pettyneenä, niin tylyltä kuin se kuulostaakin, jonkun toisen tyypin tai porukan jatkoksi. Mutta ei riitä kerta tai kaksi, kun ihan vahingossa ne parhaat tyypit on ollut just siinä porukassa. Sattuma on kiva kaveri, se on tehnyt mulle paljon hyvää.

Istuin ensimmäisellä saksan tunnilla rennolta vaikuttavan italialaisen tytön viereen. Se puhui saksaa melko hyvin, rohkeasti ja kivalla aksentilla. Toisella puolellani sattui istumaan hiljaiselta vaikuttava kiinalainen tyttö, jonka kanssa päädyin lopulta tekemään parityöt. Ensin tuntui vähän turhauttavalta, koska en meinannut kuulla sen puhetta ollenkaan. En tiedä mitä sitten tapahtui, mutta se kutsui mut luokseen syömään kiinalaista joskus tulevaisuudessa. Tänään me mentiin syömään aamupalaa kampukselle ja kierreltiin kaupungilla monta tuntia. Käytiin kakkutaivaassa, löydettiin yhteisiä mielenkiinnon kohteita (se on Marvel-fani ja tykkää Tom Hiddlestonista, hihi) ja viivyttiin pitkään kirjakaupassa. Sain myös lyhyen oppimäärän kuplateestä. Tapiokahelmien koostumus oli vähän epäilyttävä, mutta selvisin siitä. Ja maku oli hyvä!

Kirjakaupasta ostin englanninkielisen Hobitin, saksankielisen Fullmetal Alchemistin, taskukokoisen saksa-englanti sanakirjan ja yhtä Muchan taideteosta esittävän kirjanmerkin. Tää oli taas semmoinen hyvä päivä, joita toivon kovasti lisää.

Tähän mennessä

Oon ehkä selvinnyt pahimmasta kulttuurishokista.
Vaikka ruoan ostaminen on yhä välillä vähän hämmentävää.

Maksoin yhdestä avokadosta 1,99 euroa ja puoli litraa olutta sain alle eurolla.
Täällä näköjään kannustetaan elämään terveellisesti.

Oon tutustunut ainakin italialaiseen, ranskalaiseen, turkkilaisiin, kiinalaisiin, korealaiseen, britteihin, hollantilaiseen ja puolalaiseen. Niin ja saksalaiseen kämppikseeni toki.

Oon ostanut liput kolmelle eri keikalle.
Ensi perjantaina on luvassa Jex Thoth, marraskuussa Marilyn Manson ja Ghost.

Onnistuin melkein ostamaan maksukortin koulun ruokalaan pelkkää saksaa puhuen,
mutta sitten nainen tiskin toisella puolella alkoi selittää vaikeita.

Kenkäkaupan myyjä kehotti hankkimaan saksalaisen miehen.
Kaverit Suomessa on olleet vahvasti samoilla linjoilla.
Mutku en kestä jalkapalloo.

Oon löytänyt doppelgängerit muutamille kavereille ja Päivi Räsäselle.

Maistoin viiniä, joka ei ollut pahaa.

Sairastin jo yhden flunssan.

Ostin kaktuksen Ikeasta.

Puoli vuotta tätä ja oon onnellinen

Viime sunnuntai oli harvinaisen hyvä kooste siitä, mitä haluan vaihdolta. Mietin aiemmin sinä päivänä, miten kivaa olisi olla joku kaveri, jonka kanssa käydä täällä keikoilla. Haluan kyllä kokeilla käydä jossain yksinkin, mutta kaverit on aina kivoja. No kuinka ollakaan, illasta yksi vaihtarityttö laittoi mulle viestiä, että hänellä on pari ilmaislippua johonkin konserttiin sille illalle, että jos mua vaikka napostelisi semmoinen. Ensin olin vähän että plääh mitähän musiikkia se mahtaa olla. Mutta sitten luin mitä se on: Jambinai, Post-Punk und koreanische Tradition. Ja sitten katsoin yhden videon. Ja sitten olin ihan myyty. Jossain bändin kuvailtiin yhdistävän korealaista perinnettä psykedeeliseen heavy-metal-punkiin. Kuulosti niin eeppiseltä, etten vaan voinut missata!

Konsertti alkoi kolmen etummaisen soittajan voimin ja alkuun musiikki oli pääosin vielä melko rauhallista. Tavallaan. Sitten rumpali ja basisti saapuivat lavalle ja penkissä pysymisestä tuli paikoittain aika vaikeaa. Etenkin kun seurasi tuon oikeassa laidassa istuvan mustahiuksisen tytön revittelyä ja nyt ihan oikeasti tarkoitan revittelyä. En aatellut että mitään kanteletta muistuttavaa voisi soittaa sillä tavalla vieläpä istuen. Puolentoista tunnin jälkeen olin aivan jossain sfääreissä ja äärimmäisen iloinen siitä, että päätin olla taas spontaani.

Konsertin jälkeen mentiin samaisen tytön kanssa vielä oluille Kürzeriin, joka on ilmeisesti Düsseldorfin tuorein/tuoreimpia panimoita. Musta tuntuu, että tästä saattaa tulla mulle jonkinlainen vakipaikka. :-D Hyvää musiikkia sopivan matalalla äänenvoimakkuudella ja kivannäköinen sisustus. Siellä istui joku poika yksinään ja kuvittelin heti itteni samalle paikalle läppärin kanssa kouluhommia tekemään. Paitsi että hairahtuisin ainakin kerran minuutissa tuijottelemaan kadulla liikkuvia ihmisiä.

Myöhäisen ajankohdan takia jouduin kävelemään asunnolle vähän pidemmän matkan ja taivaalta ripsi vettä, mutta ei haitannut. Oli ollut niin hyvä ilta.

Sade jatkuu hämmentävinä ja yllättävinä kuuroina, mutta eilen se palkitsi myös näyttävällä sateenkaarella, oikeastaan kahdella. Yritin työntää päätä ikkunasta ulos sitä ihaillakseni, mutta typerä luukku aukesikin vain yläreunasta. Pyh.

Altstadt, Düsseldorf

Meille vaihtareille oli järjestetty eiliselle opastettu kierros vanhan kaupungin eli Altstadtin läpi, mikä turistimeiningistä huolimatta sopi mulle erittäin hyvin. Vaikka yksin haahuilussa ja hämmästelyssä on ehdottomasti oma viehätyksensä, on mielenkiintoista kuulla millaisia tarinoita erilaisiin rakennuksiin, patsaisiin tai henkilöihin näiden takana liittyy. Ja näiden tarinoiden kuuleminen turistioppaan suusta on ainakin omasta mielestä paljon mielekkäämpää kuin googlettaminen.

Lisäksi saatiin lyhyt perehdytys paikallisiin panimoihin liittyen. Nyt yritän metsästää Tinderistä henkilökohtaista turistiopasta, joka perehdyttäisi noihin pubeihin ja ravintoloihin. Hehehe. Vaikka mielenkiinto on meinannut kyllä lopahtaa jo tässä ensimmäisen parin päivän aikana, koska oon tosi huono alottamaan keskusteluja ja sitten kun rohkaisen itseni, mutta saankin vastaukseksi kokonaiset pari sanaa... Ihan tyhmää, kakkapäitä kaikki!

Niin siitä kierroksesta. Rakastuin aika pahasti. Vanhat rakennukset ja niiden loputtomat yksityiskohdat. Aivan erinäköiset talot sopusoinnussa vierekkäin. Lukematon määrä monenkirjavia ravintoloita, joiden terassit valtaavat muutenkin kapeat kadut. Tavalliset ihmiset tupakoimassa parvekkeillaan ja katselemassa kadulla liikkuvaa väkeä. Saksalaiset ihmiset, aivan erityisesti vanhat herrasmiehet ja yksinpuhelua harjoittavat tapaukset. Oon romantisoinut koko paikan niin vahvasti, että suurella mielenkiinnolla seuraan, miten pitkään tällainen voi kestää.

Stadterhebungsmonument eli Monument of grant privileges of Düsseldorf. En tiedä miten sen suomentaisi, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä monumentti on läpileikkaus Düsseldorfin historiaan ja siihen mitä kaupunginoikeuksien saamiseen liittyi. Yksityiskohtia riitti ja niihin liittyy ilmeisesti hirveä määrä symboliikkaa, mitä opas ei avannut juuri sen enempää.

Ei ollut muuten helppoa tämä valokuvaaminen symmetriaa rakastavalle ihmiselle. Tätäkin kuvaa tuijotin pitkään ihmetellen, että mikä tässä on pielessä ja lopulta tajusin, että eihän tuo rakennus edes ole symmetrinen. Ikkunat on missä sattuu suhteessa kaikkeen muuhun. Kauhea antikliimaksi kun on muuten niin hieno rakennus! :-D

Kierroksella näkyi myös jokunen kirkko, joista yhdessä käytiin ihan sisällä asti. Toiseen kirkkoon liittyen opas sen sijaan kertoi meille tarinan. Kyseessä on Pyhän Lambertuksen kirkko, jossa on vino torni. Tornin vinous on kuulemma itsensä Saatanan tekosia ja torni suoristuu ainoastaan sitten, jos joku kaunis päivä aito neitsyt menee kirkossa naimisiin. Niinpä valkoiseen pukeutuvat morsiamet välttelevät Lambertuksen kirkkoa, koska eivät halua joutua naurunalaisiksi.

Semmoista eilen. Muilta osin voisin päivittää tilannetta sen verran, että tunnelmat viime päivien ajalta on olleet merkittävän paljon positiivisemmat kuin mitä ensimmäisenä vuorokautena. Matkalaukkukin palasi luokseni tässä loppuviikosta ja nyt suunnittelen reissaavani pitkin Nordrhein-Westfalenin osavaltiota koko ensi viikon, koska täällä hommaamani opiskelijakortti mahdollistaa ilmaisen julkisten kulkuneuvojen hyväksikäytön kyseisellä alueella. Tiedon saatuani rupesin ihan ensimmäisenä kartoittamaan, että minkälainen on Kölnin keikkatarjonta seuraavan kuuden kuukauden aikana. Täytyy sanoa, että aika huikea pelkästään ensisilmäyksellä.

Tajusin tässä äsken myös sen, miten tärkeä tää blogi tulee mahdollisesti olemaan mulle tän vaihdon aikana. Hirveä tarve jakaa kaikki kokemukset jonkun kanssa, mutta ei olekaan nyt niitä parhaita tyyppejä koko ajan mukana, että pääsisi fiilistelemään yhdessä. Onneksi tänne voi paasata.