sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Alku aina hankala

Ensimmäinen vuorokausi vaihtoa on ollut aika monivivahteinen. Ahdistusta, jännitystä, hermoilua, innostusta, onnellisuutta, helpotusta, ketutusta, ketutusta ja ketutusta.

Matka alkoi eilen aamulla. Pyörin hermostuksissani kuin väkkärä. Olin pakannut edellisen päivän analysoiden ja pohtien, että miten kuusi kuukautta mahtuu matkalaukkuun. Salmiakkia ja lakua tarvitaan ainakin kuusi pussia ja muutama aski. Helsingin lentokentällä turvatarkastuksessa ladoin käsimatkatavarani ja ulkovaatteeni peräti neljään kaukaloon ja ansaitsin sillä takanani olleen vanhan ja ystävällisen saksalaisen herrasmiehen huomion. Höpöteltiin ohimennen ja hermoilu alkoi muuttua innostukseksi. Nukahdin lentokoneeseen jo ennen nousua.

Berliinin kenttä oli tuttu ja siitäkös tuli hyvä mieli. Oli aikaa pohdiskella, syödä ja päivittää akuuteimmat fiilikset kavereiden tietoisuuteen. Kuuntelin uteliaana ihmisiä ja yritin tunnistaa saksankielisiä sanoja. Suunnittelin tapaavani myöhemmin illasta tulevia vaihtarikavereita. Sitten jatkoin lennolle Düsseldorfiin ja yritin vaivoin pysyä hereillä edes nousun ajan.

Sitten katosi matkalaukku. Ensimmäisenä iski mieto hämmennys, kun laukkuhihna pysähtyi ja omaa kapsäkkiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Menin lost & found -jonoon muutaman kohtalotoverin kanssa. Aioin ilmoittaa kentälle vastaan tulleelle kämppikselleni tilanteesta, mutta akku loppui samaisella sekunnilla, kun otin puhelimen taskusta. Tätä seurasi pienipieni stressireaktio, jota tiskin takana ollut asiakaspalvelija yritti selvästi keventää kertomalla, että hän osaa laskea suomeksi viiteen. Ja laskikin ihan hyvin ääntäen. Vielä kun olisi saanut sen laukun taiottua jostain.

Kämppis onneksi odotti kentällä vielä tämän episodin jälkeenkin ja pääsin asunnolle nauttimaan hänen tekemäänsä keittoa, joka sillä hetkellä maistui ihan taivaalliselta. Yritin vielä päivän päätteeksi ehtiä mukaan vaihtareiden miittinkiin, mutta koordinaatit oli harvinaisen ympäripyöreät enkä paikan päällä lopulta tunnistanut ihmisiä pelkkien Facebookin profiilikuvien avulla. Yhteydenpito ei onnistunut, koska puhelin ei suostunut hyödyntämään ensimmäistäkään ilmaista wifiä. Kävelin läpi pari kadunpätkää ja juttelin polttariporukalle, joka erehtyi kysymään multa suuntaohjeita. Sain kutsun teknobaariin, kieltäydyin kohteliaasti ja lopetin nähtävyyksien katselun siltä illalta.

Ennen nukkumaanmenoa kirosin vielä kertaallen kaiken matkalaukkuun jääneen. Lääkkeet, naamanpesuaineet, hammasharja, ripsiväri, meikkivoide, naama- ja huulirasvat, kaikki parhaat vaatteet, kalenteri, luonnoskirja, kynät ja ne karkit. Onneksi edes päiväkirja, vihko tärkiden matkamietteiden säilömiseen ja ulkoinen kovalevy kulki turvallisesti selkärepussa.

näkymä ikkunasta

Mutta kyllä se tästä vielä. Nukuin yllättävän sikeästi ja aamulla verhot avattuani totesin, että mun ikkunasta näkyy söpö rakennus ja vähän jotain vihreääkin. Taidan kohta lähteä kävelemään päärautatieasemalle, koska siellä on ainoa sunnuntaina auki oleva marketti. Jos sitä sittenkin pääsisi huomenna tervetuloaamiaiselle ihmisen oloisena ja hyvänhajuisena.

4 kommenttia:

  1. paljon tsemppiä reissuun! :) asioilla on tapana järjestyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan niillä, kyllä mulle tuli heti paljon parempi olo kun pääsin näkemään kaupunkia kauppareissun ohessa ja etenkin kun sain hankittua noita hygieniatuotteita. :D

      Poista
  2. Heei, kiitokset kirjeestä :) Sehän tuli jo tosiaan aikoja sitten, en vaan muistanu kiittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään, oon vaan kamalan pahoillani että mulla kesti sen kanssa niin mahdottoman kauan! :D

      Poista