tiistai 22. syyskuuta 2015

Sattuman kauppaa

Mulla on outo, toistuva tapa löytää kaikki ne parhaat tyypit: Huomaan milloin missäkin tilanteessa jonkun erityisen katu-uskottavalta vaikuttavan ihmisen tai porukan, johon haluaisin tutustua. Yritän hakeutua kyseiseen seuraan, mutta en vaan ikinä mahdu samaan pöytään, ryhmään tai muuhun. Lyöttäydyn siis lopulta pettyneenä, niin tylyltä kuin se kuulostaakin, jonkun toisen tyypin tai porukan jatkoksi. Mutta ei riitä kerta tai kaksi, kun ihan vahingossa ne parhaat tyypit on ollut just siinä porukassa. Sattuma on kiva kaveri, se on tehnyt mulle paljon hyvää.

Istuin ensimmäisellä saksan tunnilla rennolta vaikuttavan italialaisen tytön viereen. Se puhui saksaa melko hyvin, rohkeasti ja kivalla aksentilla. Toisella puolellani sattui istumaan hiljaiselta vaikuttava kiinalainen tyttö, jonka kanssa päädyin lopulta tekemään parityöt. Ensin tuntui vähän turhauttavalta, koska en meinannut kuulla sen puhetta ollenkaan. En tiedä mitä sitten tapahtui, mutta se kutsui mut luokseen syömään kiinalaista joskus tulevaisuudessa. Tänään me mentiin syömään aamupalaa kampukselle ja kierreltiin kaupungilla monta tuntia. Käytiin kakkutaivaassa, löydettiin yhteisiä mielenkiinnon kohteita (se on Marvel-fani ja tykkää Tom Hiddlestonista, hihi) ja viivyttiin pitkään kirjakaupassa. Sain myös lyhyen oppimäärän kuplateestä. Tapiokahelmien koostumus oli vähän epäilyttävä, mutta selvisin siitä. Ja maku oli hyvä!

suklaapirtelö

vadelmakakku

kuplatee

Kirjakaupasta ostin englanninkielisen Hobitin, saksankielisen Fullmetal Alchemistin, taskukokoisen saksa-englanti sanakirjan ja yhtä Muchan taideteosta esittävän kirjanmerkin. Tää oli taas semmoinen hyvä päivä, joita toivon kovasti lisää.

2 kommenttia:

  1. Oi oon onnellinen sun puolesta, että löydät samanlaisia ihmisiä ymärillesi. Mulla ei vielä kuukaudenkaan jälkeen ole oikein omaa kaveria jonka kanssa viettää vaihtovuotta, ja se vähän harmittaa. Mutta ehkä sellainen on ihan nurkan takana, toivon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti säkin löydät jonkun ihanan tyypin, jonka kanssa nauttia vaihdosta! Mutta jos oot siellä kokonaisen vuoden, niin varmasti ehdit vielä törmätä sellaiseen. :) Voisin luetella tähän kaikki kliseet, että ole avoin ja ennakkoluuloton ja se tapahtuu kun sitä vähiten odottaa, mutta varmasti tiedät ne jo. :-D

      Mulla vaihto kestää puoli vuotta ja hitaasti lämpiävän luonteeni takia pelottaa, että sitten kun alan oikeasti lämmetä näille ihmisille (tai kun he lämpiää mun rujolle suomalaiselle huumorintajulle), niin huomaan että kohta pitääkin olla palaamassa kotiin.

      Poista