sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Elävä kuollut tyttö

Nyt on vuorossa harvinaisen reaaliaikaista asiaa, nimittäin halloween-juttua eiliseltä. Laitoin pari kuvaa jo Instagramiinkin, mutta haluan höpötellä aiheesta vielä lisää. Saksassa halloweenin juhliminen on hieman näyttävämpää kuin Suomessa ja siksi olinkin jo syyskuun puolella varma, että haluan tänä vuonna panostaa ja juhlia sitä oikein kunnolla. Lopulta kävi kuitenkin niin, että suunnitelmat oli auki vielä torstaihin asti, kunnes kuulin parin vaihtaritytön puhuvan heidän aikeistaan lauantain varalle. Rohkenin utelemaan asiasta tarkemmin ja lopulta päädyin lähtemään opiskelijabileisiin Kölniin heidän seurassaan. Uskaltaisikohan sitä jo luvata itselleen, että oli viimeiset opiskelijabileet ikinä. :-D Hauskaa kyllä oli, mutta se ahtaalla tanssilattialla venkoilu ei ollut illan paras osuus.

Koska suunnittelu jäi viime tinkaan, piti asun kanssa mennä sieltä missä aita on matalin. Eli meikkiä lärviin ja mekko päälle. Oli ensimmäinen kerta kun tällä lailla maskeerasin kasvot kauttaaltaan jotenkin erikoisesti ja olin kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka kesken maalamisen naama näytti jossain vaiheessa aivan järkyttävältä ja ajattelin, että ei tästä mitään tule, mutta pienellä siistimisellä ja yksityiskohtien parantelulla sai ihmeitä aikaan. Jälkiviisaana nenästä olisi voinut tehdä pienemmän, mutta muuten tykkäsin.

halloween meikki

Maskin pois pestyäni omat kasvot näytti hassuilta, kun oli tottunut tylyyn ilmeeseen. Rupesin miettimään asiaa enemmänkin ja totesin, että mulla oli ihan äärimmäisen itsevarma olo tuon meikin kanssa. Ajattelin näyttäväni kerrassaan poikkeuksellisen katu-uskottavalta, eikä tarvinnut miettiä hetkeäkään koko iltana, että näytänköhän nätiltä jonkun muun silmiin. Normaalisti sitä tulee mietittyä vähän liiankin kanssa, vaikka oon yrittänyt opetella siitä eroon. Voi kun saisi eilisen itsevarmuuden ihan päivittäiseen käyttöön.

Loppukevennyksenä vielä kerrottakoon, että menin illan ilman silmälaseja ja piilareita. Kotoa lähtiessä alkoi vähän naurattaa, kun en pimeässä erottanut bussipysäkkiä ennen kuin se oli parin kolmen metrin päässä ja bussin erottaminen henkilöautoista tarjosi myös pientä haastetta. Että olisiko sittenkin ollut parempi olla rillipäinen luuranko.

halloween meikki

4 kommenttia:

  1. Tää on kyllä ihan älyttömän hieno maskeeraus! ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitän! Ja pääsin juu, vaikka pitää ehkä myöntää että lasit oli mukana laukussa ja yhdessä välissä juna-asemalla ne eksyi kasvoillekin, että erotin kaverit massan joukosta. :-D

    VastaaPoista
  3. Voi apua, totta kai sopii! Olisin ihan mahdottoman otettu moisesta, kiitos. ♥
    Nimeksi voi laittaa ihan vaan "Kaikki häipyy, on vain nyt".

    VastaaPoista