keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulun odotus

Lähdin melkein viikko sitten viettämään joulua kotikotiin ja luulin, etten Photoshopin puutteessa kirjoittaisi blogiin kertaakaan loman aikana. Joulutäpinöissäni innostuin kuitenkin räpsimään tabletilla rakeisia kuvia näistä viime päivien tunnelmista ja kuten näkyy, yritin epätoivoisesti peitellä laadun uupumista mustavalkoisuudella.

joulu
Karkasin lomalle hyvissä ajoin siksi, että piti päästä juhlimaan veljen valmistumista tradenomiksi. Leivoin valmistujaisjuhliin juustokakun ja voileipäkakun, joka oli muuten ensimmäinen itse tekemäni voileipäkakku ikinä. Lopputulos herätti lähes yhtä suurta ylpeyttä, kuin opintonsa kunniakkaasti läpäissyt veikka. Lisäksi oli ihanaa nähdä sukulaisiakin pitkästä aikaa pienen juhlan puitteissa.

Oon myös hääräillyt täällä joulutonttuna ja paketoinut itse ostamieni lahjojen lisäksi muidenkin ostamia, koska rakastan paketoimista. Etenkin jos pääsee miettimään paketin ulkonäön huolella. Nyt oon lähinnä käärinyt tavaraa noihin perinteisiin lahjapapereihin ilman sen suurempaa ajatusta, mutta ihan terapeuttista sekin on.

Ja vasta nyt kun jemmasin lahjoja tuonne kuusen alle, aloin tajuta, että aatto on enää yksien yöunien takana. Vaikka oon kotiutunut tänne uuteen kotikotiin jo erittäin hyvin, tuntuu silti aika jännältä viettää täällä ensimmäinen joulu. Onneksi se ei kuitenkaan oo mitään haikeaa tai hermostunutta jännitystä, vaan ihan positiivista. Semmoista innostunutta.

Mukavaa joulua vielä kaikille! Toivottavasti pääsette rauhoittumaan ja nauttimaan lomapäivistä rakkaiden ihmisten seurassa. :-)

maanantai 15. joulukuuta 2014

Villatakkityttöjen joulukalenteri, luukku 15

Tässä mun toinen ja viimeinen luukku villatakkityttöjen joulukalenteriin. Me vietettiin Jyväskylän kahvilakerhon pikkujouluja lauantaina. Mukana oli kuusi tyttöä sekä kaksi suloista ja leikkisää kisua, jotka olisivat kovasti halunneet saada oman osuutensa herkkupöydän antimista. Oli joulutorttuja, pari ihanaa kakkua, mokkapaloja, mandariineja sekä glögiä. Salapoliisin lailla selvitin, että toinen kakuista oli näiden tofusuklaamousse-piparkakkuleivosten ohjeella tehty ja ei voi kun suositella, se oli hyvää! Pikkujouluihin kuului myös lahjapiiri ja kiitos meidän asiansa osaavan joulupukin, kaikki sai juuri omannäköisensä lahjan! :-) Lisäksi oli mukavaa ihan vaan istua pöydän ympärillä, kuunnella ja höpötellä kaikesta.





Kissakuume paheni taas kertaheitolla. Tuitui!

Oon kyllä niin mahdottoman kiitollinen, että oon päässyt tutustumaan näihinkin tyttöihin! Ihmisiin tutustuminen on aina ollut mulle vähän hankalaa, joten oon suorastaan äärimmäisen iloinen, kun oon löytänyt opiskelujen aikana täältä Jyväskylästä paljon samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa haluan ehdottomasti olla yhteyksissä vielä opiskelujen jälkeenkin. ♥

Toivottavasti ootte tykänneet näistä mun luukuista! Eilisessä kalenteriluukussa Emmi askarteli ihania paperitimantteja ja huomisen luukun tekee Jenna.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulupostia Japaniin

joulukirje
joulukortti
joulukirje
Nyt ei synny yhtään mitään järkevää kirjoitusta, joten jätän vain nämä kuvat tähän.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Vilttihuivi

Mainitsin tuossa edellisen postauksen joululahjavinkkien joukossa, että Eurokankaasta saa kivoja ja kohtuullisen edullisiakin huiveja, kun lähtee metsästämään niistä palakoreista jotain mieleistä kangasta. No, siinä vaiheessa kun säät näytti muka kylmenevän, aloin kaivata jotain ihanan lämmintä ja pehmeää huivia, johon voisi koulussakin luennoilla kääriytyä ja ratkaisu löytyi sieltä mainituista palakoreista. Harmi vaan, ettei ne säät siitä mihinkään kylmenneet ja tämä huivi on jäänyt ihan käyttämättä. >:(

viltti huivi
Alkuperäinen suunnitelma huivin suhteen oli etsiä kaksi vähän ohuempaa pehmoista kangasta, jotka olisin voinut ommella päällekkäin. Sitten olisin saanut semmoisen hauskan kääntöhuivin. Mutta löysinkin tuollaisen vähän paksumman ja ihan unelmanpehmeän kankaan, jossa on täydellinen kuosi. Lisäksi nuo reunat ei purkaudu kovin herkästi, joten ei ole mikään hätä huolitella niitä. Paitsi viimeistään sitten jos tätä joskus pesee. Nyt tyydyn kaikkien kauhuksi odottelemaan niitä pakkasia, että saisin tämän käyttöön, hähä.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Villatakkityttöjen joulukalenteri, luukku 5

Halusin jakaa teidän kanssa vähän joululahjainspiraatiota siltä varalta, että jollakin on vielä ongelmia lahjojen keksimisen kanssa. Luvassa on vinkkejä lahjakorin kokoamiseen, koska mielestäni tällaisia pienistä osista koostuvia lahjoja on hauska ja helppo koota erilaisille ihmisille ja budjeteille, kunhan vaan vähän tuntee lahjansaajan mieltymyksiä. Lisäksi lahjakorin voi antaa lahjaksi melkein minkä tahansa juhlan puitteissa, etenkin tupareihin on hauska viedä erilaisia persoonallisia selviytymispakkauksia. Jos esimerkiksi tiedät kaverisi käyvän kesäisin festareilla, niin selviytymispakkaus festareille. Tai jos tiedät jonkun, joka odottaa innoissaan mahdollisuutta pitää Hobitti-maratonin, kokoa pakettiin erilaisia leffaherkkuja ja vaikka rentoutusmaski (ohjeita Pinterestistä sanoilla "relaxing eye mask"), jota voi pitää kun päätä ja silmiä särkee leffaputken jäljiltä. Näiden kanssa saa käyttää mielikuvitusta! :-D

Hain kuvat Pinterestistä, enkä löytänyt kaikkien alkuperäisiä lähteitä, mutta ensimmäinen kuva on täältä, toinen ja kuudes täältä, neljäs täältä ja viides täältä.

Yksi tärkeä osa on se "kori", eli se minkä sisässä lahjan antaa. Senhän ei todellakaan tarvitse olla kori ja pienen budjetin lahjaan sopii hyvin vaikka paperikassi tai kierrätetty pahvilaatikko, jonka voit halutessasi koristella itse. Tai jätä koristelematta ja katso lahjansaajan ilmettä, kun papereista kuoriutuu muropaketti. Lisäksi lahjan voi koota vaikka lautaselle, tarjottimelle, kattilaan, lasipurkkiin, ämpäriin, teekannuun tai pienen meikkipussukan sisään, riippuen siitä miten paljon ja minkä kokoista tavaraa lahjaan sisältää. Kannattaa myös miettiä, onko lahjansaajalla käyttöä sille korille, lautaselle tai mille tahansa.

Sitten niihin varsinaisiin lahjoihin. Selkeyden vuoksi yritän pitää ylimääräsen höpinän kurissa ja pääasiassa luetteloin näitä ideoita. Lisäksi haluan vielä mainita, että en saa minkään tiettyjen tuotemerkkien mainitsemisesta itselleni mitään hyötyä, mutta halusin vaan antaa vinkkejä tuotteista, joista ite oon tykännyt tai jotka vaikuttaa hauskoilta. :-) Näin ikkään:

Juotavaa: tavallista spesiaalimpaa kahvia (jos vaikka löytyy jonkun paikallisen paahtimon kahvia, esimerkiksi Jyväskylässä on Paahtimo Papu), teetä tai kaakaota, itse tehtyä mehua, olutta, viiniä tai glögiä. Oman etiketin liimaaminen pulloon on hauska lisä!

Herkkuja: suklaata, itse tehtyjä konvehteja, salmiakkia, keksejä (itse tehtyjä tai kaupasta), jotain muita leivonnaisia, juustoja, suklaalusikka, kaakaoainekset purkissa, Punnitse ja Säästä -herkkuja, esimerkiksi maustettuja ja paahdettuja cashewpähkinöitä tai valkosuklaavadelmia, itse tehty myslisekoitus, jotain ihanaa spesiaalia hilloa tai marmeladia ja tulisen ruoan ystävälle jotain Poppamiehen tuotteita.

Kirja: reseptikirja (tai itse kasattu reseptivihko!), virkkauskirja, ompelukirja, muumikirja, vitsikirja (ostin veljelle yhtenä jouluna Hugleikur Dagssonin Saako tälle edes nauraa? -kirjan, koska molemmat arvostetaan mustaa huumoria), päiväkirja, sarjakuvakirja, värityskirja, muistikirja tai jännittävä/koskettava/kutkuttava romaani.

Kosmetiikkaa: kynsilakka, käsivoide (Body Shopin hamppu käsivoidetta kaikille joiden kädet kuivuu talvella pahasti), jalkavoide, herkullisen tuoksuinen vartalovoi, viiksekäälle miehelle viiksivahaa (Jos itse olisin viiksekäs mies tai seurustelisin sellaisen kanssa, ostaisin ihan heti näitä! Niin siistejä purkkeja eikä oo kalliitakaan! Ja onhan siellä hiusvahojakin paljon), itse tehty kuorinta tai kylpyammeen omistajalle kylpypommeja, huulivoide (Hurraw!:n luonnolliset, vegaaniset ja raa'at huulivoiteet on ihania ja makujakin on todella monta erilaista, esimerkiksi chai spice tai appelsiini) tai itse tehty huulikuorinta sokerista, hunajasta ja oliiviöljystä.

Jotain pehmeää ja mukavaa: Villasukat tai tohvelit (Pinterestistä löytyy todella paljon erilaisia söpöjä ohjeita käsityöihmisille hakusanoilla "diy slippers"), tavalliset sukat, lapaset, pipo, lämmitettävä niskatyyny (helppo ja edullinen tehdä itse, täytteeksi raakaa riisiä) tai huivi (hae eurokankaan palakoreista kivaa kangasta, huolittele reunat ja huivi on valmis, hintaa voi tulla kankaasta ja huivin koosta riippuen vähimmillään vain noin 5 euroa).

Kaikkea muuta mahdollista: Koru, mausteöljyä tai sormisuolaa ruokahifistelijöille, kynttilöitä, pelikorteista tehty pieni kirjanen, jossa "52 syytä miksi pidän sinusta" (tai jos sarkastinen vinoilu yhdistää sinua ja lahjansaajaa niin "52 syytä miksi siedän sinua"), lahjakortti kahvilaan, kuponkeja jotka oikeuttavat lahjansaajan lunastamaan sinulta erilaisia tekoja (voit esimerkiksi tarjota kahvit tai lupautua imuroimaan tai leipomaan), itse koristeltu kangaskassi, söpöjä servettejä tai heijastin.

Loppuun vielä pari ihan yleistä vinkkiä:
- Mielikuvituksen kannattaa antaa lentää ihan vapaasti. Lahjan kokoamisessa voi käyttää hyväkseen vaikka jonkinlaista teemaa, esimerkiksi väriteema tai ruoanlaittoon liittyviä asioita.
- Kiinnitä huomiota erilaisiin pieniin yksityiskohtiin, esimerkiksi siihen mikä on lahjansaajan lempielokuva, -väri, -eläin, -tuoksu, -hedelmä, -karkki jne. Lahjansaajalle tulee tärkeä olo, kun olet muistanut hänestä jonkin pienen yksityiskohdan ja huomioinut sen lahjassa. c:
- Itse tekemällä voi säästää rahaa ja saada aikaan jotain persoonallista. Netistä löytyy nykyään paljon ohjeita kaikenlaiseen tekemiseen, etenkin jos ymmärtää englantia ja osaa käyttää Pinterestiä.

Tämä oli tämän päivän Villatakkityttöjen joulukalenterin luukku, toivottavasti piditte. :-) Edellisestä luukusta kiitos kuuluu ihastuttavalle Jennalle ja huomisen luukun toteuttaa sydämellinen Jemina.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Spelttipizza

Mainostin jossakin vanhemmassa postauksessa löytäneeni omaan makuuni täydellisen itse tehdyn pizzapohjan ohjeen ja tulin vihdoin jakamaan sen teidänkin kanssa. Tehtiin pizzaa tällä pohjalla kun olin kotikotona reilu viikko sitten ja sain vähän kuvitusta tähän touhuun.

Ohjeen löysin ihan googlettamalla spelttipizzaa ja vastaan tuli tämmöinen ohje. Koska tein tätä ensimmäisen kerran vaan itelleni yksin syötäväksi, ajattelin ihan suosiolla puolittaa ohjeen. Siitäkin huolimatta pitsaa tuli reipas pellillinen ja söin sitä kolme päivää. Seuraavalla kerralla otin pizzataikinasta pienen nyrkin kokoisen köntin erikseen ja laitoin sen kokeilumielessä pakkaseen. Lopusta taikinasta sain edelleen kokonaisen pellillisen niin, että tuli ihanan ohut pohja. Lisäksi saatiin tuolla puolitetulla ohjeella tehtyä melkoiset ähkypizzat kolmelle ihmiselle kotikotonakin.

spelttipizza
Vaikka linkitin tuon alkuperäisen ohjeen, niin kirjoitan tähän silti puolitetun version ylös siltä varalta, jos tuo alkuperäinen sivu vaikka hukkuu joskus jonnekin netin syövereihin. Ettei huku sitten tämä herkkuohje siinä samalla. :-)

Spelttipizzapohja
5 dl spelttijauhoja
12,5 g tuorehiivaa
0,25 dl neitsytoliiviöljyä
1,5 dl vettä
1 tl suolaa

Hiiva ja suola liuotetaan kädenlämpöiseen veteen ja lisätään jauhot. Alkuperäisessä ohjeessa ei kerrota (tai ainakaan en huomannut?), koska öljy lisätään, mutta itse oon lisännyt sen jauhojen perään ja sitten vaivannut noin 20 minuuttia. Sen jälkeen annetaan kohota pyyhkeen alla puoli tuntia. Sitten vaan taikina niin ohueksi kun tykkää, halutut täytteet päälle ja uuniin 250 asteeseen 7-10 minuutin ajaksi.

Ja vielä ruokaan liittyen, haluan ihmetellä miksi en saa mun uunissa valmistamistani perunoista yhtä ihanan näköisiä ja herkullisen rapeita, kuin miltä Pinterestistä ja Tumblristä löytyvien kuvien perunat näyttää?! Yksi esimerkki löytyy täältä ja Googlesta löytyy lisää hakusanoilla "sliced baked potatoes". Ei onnistunut multa tuollaiset perunat. Tuli vaan surkeita ja mössöisiä pettymyspottuja, joita tuossa alemmassa kuvassa näkyy. Mitä teen väärin?

peruna