torstai 26. maaliskuuta 2015

Kolmen ruokalajin ähky

Poikkesin viime viikolla kotikotona vähän kokkailemassa ja koska tuloksena oli ihan maistuvaa tavaraa, aattelin tulla jakamaan reseptit tänne. Ruokakuvaamisessa on selvästi vielä paljonkin opittavaa, mutta mitäs pienistä. Kärsivällisyys ei aina riitä hyvien kuvien räpsimiseen, jos on jotain herkkua edessä. :D

Kinkku-paprikapiirakka
Syystä tai toisesta oon aina mieltänyt kinkku-paprikapiirakan mössöiseksi ja mauttomaksi ja näin ollen oon inhonnut sitä. Tein sitä kaikesta huolimatta, koska veli niin kovasti hinkui ja jotenkin ihmeen kaupalla tästä tuli oikeasti hyvää. Käytin semmoista valmista suolaista piirakkapohjaa (mitä olisi voinut ehkä vähän esipaistaa, vaikka paketissa ei niin ohjeistettukaan) ja täytteeksi tuli tämmöistä:

kinkkua kuutioina tai suikaleina
1 punainen paprika
1 pieni sipuli
1 prk creme fraichea
juustoraastetta (laitettiin jotain vähän maukkaampaa Texmex-juustoraastetta, oli hyvää)
2 kananmunaa
persiljaa
vähän suolaa ja pippuria

En sen kummemmin mitannut määriä, vaan aloitin sekottamalla kananmunat, creme fraichen ja juustoraasteen ja sitten lisäilin muita aineksia silmämääräisesti, niin että niitä näytti olevan sopivassa suhteessa. Kinkkua meni ehkä pari desiä, paprikaa suunnilleen saman verran, sipulia aika vähän ja sekin paistinpannun kautta. Juustoraastettakin on helppo laittaa sen mukaan, miten juustoisasta tykkää. :D Persiljaa laitoin aika reippaasti, että piirakassa maistui muukin kuin kinkku ja paprika. Ja näyttäähän tuo päältä paljon kivemmalta, kun ennen paistamista laittoi ihan päällimmäiseksi jotain vihreää. Uunissa tämä oli noin 30 minuuttia 200 asteessa. Ja jälkiviisaana pohjaa olisi tosiaan voinut esipaistaa, jäi vähän turhan mössöiseksi kun oli noinkin nestemäinen täyte.

Vuohenjuustosalaatti
En tiedä minkä verran tämä miellytti kanssaruokailijoita, vuohenjuusto kun vähän jakaa mielipiteitä, mutta itse ainakin tykkäsin muidenkin edestä. Voisin mähkiä vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa ihan sellaisenaan vaikka ja kuinka paljon, mutta yleisen hyväksynnän saavuttaakseni piti jotenkin naamioida se ruoaksi. Ja se tapahtui näiden avulla:

tammenlehtisalaattia
tummia ja vihreitä viinirypäleitä
pinjansiemeniä (ei pakko, ei maistu miltään)
kirsikkatomaatteja
omenaa
(pannulla valkosipuli(tahna)n kanssa) paahdettua vaaleaa leipää
paholaisen hilloa (Poppamiehen mieto hiidenhillo on hyvää!)
sekä paistettua vuohenjuustoa ♥

Sinänsä helppo ruoka, ettei tarvitse muuta kuin koota. Paitsi että paistoin tässä vuohenjuustoa ihan ensimmäisen kerran ja taktiikka oli näköjään vähän hakusessa. Ja kokonaisuuden päälle olisi varmaan voinut lorauttaa vielä jotain öljyä, mutta en oo oikein oppinut noiden salaatinkastikkeiden saloja.

Hedelmäsorbetti
Tämä "sorbetti" ei ehkä mennyt ihan kaikkien oppikirjojen mukaan, mutta melko helppo ja hyvä jälkkäri yhtä kaikki. Netistä löytyi niin hirveästi erilaisia ohjeita, mutta yritin mennä suunnilleen tämmöisen melko simppelin mukaan. Ainoa vaan että oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun ostin tuoreita mangoja, enkä tiedä oliko ne lopulta ihan oikeasti kypsiä. Ainakin ne oli ihan hirveän vaikeita. Lopulta sain vain osan mangoista käytettyä ja laitoin niiden lisäksi sekaan vähän banaania ja persikkaa. Sokeria olisi saanut olla vähemmänkin, tuli aika makeaa. Niin ja aloin tehdä tätä ihan liian myöhään, eli ei ehtinyt jäätyä ihan kunnolla siihen mennessä kun teki jo mieli syödä. Siksi näyttää vähän epämääräiseltä. Mutta tulipahan kokeiltua ja hyvää se kaikesta huolimatta. :D

Odotan jo pääsiäislomaa, jos keksisin sillekin viikonlopulle jotain tavallista parempaa mähkittävää. Kotikotona ruoanlaitto kun on paljon mielekäämpää jo ihan vaan siksi, että tiskikone.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti