Vietin alkuviikon kotikotona ja tänään ajelin takaisin Jyväskylään vielä muutamaksi päiväksi. Näen ystäviä ja nautin kesän viimeisestä festarista. Sitten on aika jättää kaikki tämä ihana hetkeksi ja lähteä puolen vuoden seikkailulle Düsseldorfiin. Paitsi että se ei nyt ollut tämän jutun juju.
Autoillessa tuijottelin taivaalle ja kuskin paikalla istuessa harmitti, etten pystynyt tuijottamaan kovin tiiviisti. Ihastelin ensin hempeää auringonlaskua ja massiivisia pilviä, joista valui näyttävät vesiputoukset kohti maata. Yhtäkkiä aurinkoa ei näkynyt edes sivupeileistä ja koko taivaan peitti tummanharmaa pisaroita pudotteleva pilviverho. Siitä tuli jotenkin äärimmäisen rauhallinen olo ja muistin yhtäkkiä, miksi ja miten paljon rakastan syksyä. Viileät päivät ja pimenevät illat, syksyn värikirjo, isot teekupposet, tuoksuvat kynttilät ja kivannäköiset neuleet, täällä mä taas odotan teitä. Tuntuu siltä, että tekisi hyvää vähän rauhoittua tän kesän jäljiltä. Ihan vain pikaisesti, kuten kunnon introvertin kuuluu aina sosiaalisena olemisen jälkeen.
Kuvat on viime vuoden syksyltä Instagramista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti