Järjestin viime viikolla pienet läksiäiset ja kokeilin vegaanisen piirakan tekemistä. Chocochilin blogista löytyi hyvältä kuulostava ohje täytteeseen, mutta pohjan kanssa halusin yrittää mennä helpoimman kautta. Katsoin nimittäin netistä, että kaupan pakastealtaasta pitäisi löytyä vegaanisia piirakkapohjia. Paikan päällä kuitenkin huomasin, että vain suolaiset pohjat oli vegaanisia, joten suunnitelmat meni vähän uusiksi. Googlasin äkkiä puhelimella vegaanisen pohjan reseptin ja niin päädyin sotkemaan tähän yhteen piirakkaan kahta eri ohjetta. Tekovaiheessa meinasi mennä usko koko touhuun, mutta lopputulos sai onneksi kehuja ja siksi aattelin jakaa ohjeen täällä. Omasta mielestäni piirakka maistui vielä paremmalta seuraavana päivänä vietettyään ensin yön jääkaapissa.
Pohjan resepti on siis peräisin Vegaanihaasteen sivuilta ja täyte Chocochilin blogista. Muokkasin tuota pohjan ohjetta vähän, mutta täytteen tein kokonaan alkuperäisen Chocochilin reseptin mukaan.
Pohja
200 g vegaanista margariinia
1 dl ruokosokeria (ymmärtääkseni voi käyttää myös normaalia sokeria)
0,25 tl vaniljasokeria
0,25 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella, tai yritä ainakin. Itsehän en saanut ruokosokerin kanssa aikaan mitään, mikä olisi edes etäisesti muistuttanut vaahtoa, mutta jatkoin silti eteenpäin. Sekoita sitten vaniljasokeri, suola ja leivinjauhe jauhojen kanssa ja lisää jauhoseos margariini-sokeriseokseen samalla sekoittaen. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja laita ilman täytettä esipaistumaan uuniin noin 15 minuutiksi.
Itselläni kävi niin että pohja kohosi uunissa vähän turhan paljon, mutta kaadoin täytteen siihen päälle kaikesta huolimatta ja jotenkin tilanne pelastui. Valmiissa piirakassa pohja oli mielestäni juuri sopiva. Mutta tästä kerrasta viisastuneena neuvoisin ehkä laittamaan siihen päälle jotain painoksi, esimerkiksi leivinpaperin päälle herneitä.
Täyte
1 prk (500 g) maustamatonta soijajogurttia (Alpro)
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g pakastevadelmia (ei tarvitse sulattaa)
Sekoita sokerit jogurttiin ja lisää joukkoon myös pakastevadelmat. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja anna olla uunissa vielä noin 20-30 minuuttia. Kannattaa vähän seurailla missä vaiheessa jogurtti osoittaa hyytymisen merkkejä. Sitten annat piirakan jäähtyä hyvin ja kuten sanoin, lopputulos on vielä parempi jos se on yön jääkaapissa! :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti